Mylly on paino- ja tulostustuotteiden
tilausjärjestelmä, joka toimii netissä

Mylly tilausjärjestelmä on tarkoitettu helpottamaan vakituisten asiakkaittemme tilauksia. Palvelussa asiakas kirjautuu Kopijyvältä saamillaan tunnuksilla järjestelmään. Myllystä voidaan tilata painotuotteita ja CAD-tulosteita kaikista Kopijyvän toimipisteistä.

Asiakastiedot täyttyvät automaattisesti kirjautumisen yhteydessä. Näin asiakkaalta jää suuri määrä näppäilyä pois. Sen lisäksi järjestelmään kerätään asiakkaan tilaushistoriaa, josta asiakas näkee joustavasti mitä, kuinka paljon ja minne hän on aiemmin tilannut.

Myllyn kautta tilatessa kaikki tiedot kirjautuvat automaattisesti Kopijyvän työjonoon, juuri sille paikkakunnalle, mihin toivotaan. Asiakas antaa työn perustiedot, tilaajan, maksajan, toimitusosoitteen, painosmäärän, koon ja muut tiedot. Silloin, kun työstä tulee uusintapainos, voidaan ko. tiedot hakea tietokannasta yhdellä klikkauksella ja muuttaa ainoastaan tarvittavat osiot, esimerkiksi painosmäärä ja jakelutapa.

Mylly helpottaa ja nopeuttaa tilaamista, kun kaikki kertaalleen syötetyt tiedot pysyvät muistissa. Lisäksi virheitten määrä vähenee radikaalisti, kun asiakas jo tilausta täyttäessään vastaa kaikkiin tarvittaviin kysymyksiin. Myllystä saa jokaisen tilauksen yhteydessä tilausvahvistuksen, jonka voi halutessaan myös tulostaa.

Mylly on verkkopohjainen palvelu ja tiedostojen siirto on yhtä nopeaa kuin asiakkaan tiedonsiirtonopeuskin. Tiedoston kokorajoitusta ei ole.

Tilaa tunnukset »

Siirry Myllyyn »

Yksittäiset tilaukset voi edelleen toimittaa sähköpostitse suoraan toimipisteisiin. Toimipisteiden yhteystiedot löytyvät Yhteystiedot -kohdasta. Muistathan laittaa sähköpostitilauksiin työhön liittyvät laskutus- ja toimitustiedot sekä yhteyshenkilön tiedot.

Yksittäiset painotilaukset voi myös tehdä meidän kotisivuilla olevan lomakkeen kautta.

Painotilauslomake »