Pääkaupunkiseutu | Jyväskylä | Kuopio | Joensuu | Varkaus | Kouvola | Mikkeli | Tampere | Hämeenlinna | Pietari | Tallinna

S‰hkˆiset palvelut
 

 

Ajankohtaista

20.08.2009

Kopijyvä-yhtiöt ostaa Sokonet Oy:n osakekannan

Sokonet Oy:n koko osakekanta on siirtynyt 20.08.2009 tehdyllä kaupalla Kopijyvä Oy:n emoyhtiö Digiprint Finland Oy:n omistukseen. Digiprint Finland Oy kuuluu Panostaja-konserniin.



Sokonet Oy on vuonna 1982 perustettu perheyhtiö. Sokonet on Suomen suurin CAD-tulostuspalvelujen tuottaja ja lisäksi yhtiö on vahva toimija pääkaupunkiseudun digipaino-palvelujen tuottajana. Sokonetin tarjoama Sokopro-projektipankki on markkinajohtaja rakennusteollisuuden projekteissa, mitataan sitä sitten käyttäjämäärillä tai projekteilla.

-Toimialalla on tapahtunut jo vuosien ajan suuria muutoksia. Toimiala keskittyy ja asiakkaamme odottavat valtakunnallisia ja monipuolisia tulostus- ja painopalveluita. Perheyrityksen myyminen on aina iso asia, joten päätöksessä painoi paljon myös Kopijyvän ja Panostajan arvot ja ajatukset yrittäjyydestä sanoo Sokonet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Sirpa Vaara.

-Kopijyvän tavoitteena on kasvaa toimialan markkinoita nopeammin ja olla mukana valtakunnallisessa kilpailussa. Aiemmat toimipisteemme sijaitsevat Keski- ja Itä-Suomessa.  Nyt oli aika laajentaa toimintaa myös pääkaupunkiseudulle. Sokonetin sähköiset palvelut yhdistettyinä meidän monipuolisiin palveluihimme muodostavat valtakunnallisesti kiinnostavan palvelukokonaisuuden. Olemme toimineet yhteistyössä Sokonetin kanssa jo usean vuoden ajan, joten nyt solmittu yrityskauppa oli luonnollinen jatko yhteistyölle, kertoo toimitusjohtaja Heimo Viinanen Kopijyvä Oy:stä.


Lisätiedot:
Kopijyvä Oy,
toimitusjohtaja
Heimo Viinanen,
0400 649 510,
heimo.viinanen(at)kopijyva.fi

Panostaja Oyj,
toimitusjohtaja
Juha Sarsama,
040 774 2099
juha.sarsama(at)panostaja.fi

Kopijyvä Oy on yksi Suomen johtavista digitaalisia kopio-, tulostus- ja painopalveluja tarjoavista yrityksistä.  Kopijyvän palveluksessa on noin 140 työntekijää, ja yhtiön liikevaihto on 12 miljoonaa euroa. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Joensuussa, Kouvolassa, Kuopiossa, Mikkelissä ja Varkaudessa. Osakkuusyritykset ovat Tampereella, Hämeenlinnassa, Tallinnassa ja Pietarissa. www.kopijyva.fi

Sokonet Oy on vuonna 1982 perustettu perheomisteinen digipainotalo. Yhtiön toimipiste sijaitsee Espoon Olarissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2008 oli 5,3 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä.
www.sokonet.fi

Panostaja Oyj panostaa suomalaisiin perinteisten toimialojen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Tavoitteena on pitkäjänteisen työn avulla nostaa panostettava yritys alallaan vahvaksi toimijaksi. Yhtiö toimii tällä hetkellä kolmellatoista liiketoiminta-alueella. Panostaja-konsernin liikevaihto tilikaudella 2008 oli 121,1 miljoonaa euroa. Panostajan osake noteerataan Helsingin Pörssin (OMX) Small Cap - listalla.
www.panostaja.fi




« Takaisin